JEFU SOPII KAIKILLE: Essi Söderholm

 

 

 

Tämän viikon JEFU SOPII KAIKILLE -blogissa esiintyy 25-vuotias Essi Söderholm. Essi pelaa jefua Kotkan Eaglesissa, pelipaikkanaan Qb tai siellä missä tarvitaan. 

(Kuva: Linda Mustakari)

 

 

Kuinka kotitreenit etenevät? 

Ihan hyvin. Olen ihan kohtalaisesti pystynyt pitämään treenirytmin ennallaan. Tietysti sisältöä on joutunut muokkaamaan joukkuetreenien jäätyä sivuun. 

Mitä ikävöit eniten? 

Joukkuekavereita tietenkin. Ja kontaktia!

Onko tiettyjä taitoja missä haluat kehittyä nyt kevään aikana? 

Ei ehkä mitään tiettyä taitoa, mutta joskus ei meinaa aika riittää kaikkeen mitä haluaisi tehdä. Olen siis nyt käyttänyt ylimääräistä aikaa siihen, että olen välillä tehnyt jotain täysin erilaista treeniä. Se on ollut todella virkistävää.

Mitä tapahtumaa olit odottanut eniten keväältä?

Minulla piti olla paljon uusia juttuja keväälle, joita odotin todella kovasti. Tietysti päällimmäisenä jefu kauden alku, mutta lisäks viime syksynä aloitin kilpacheerleadingin ja tänä keväänä oli tarkoitus olla 2-3 kisat, jotka valitettavasti peruuntuivat/siirrettiin. Lisäksi olen näiden ohessa käynyt painimassa ja tarkoitus oli osallistua yhtiin isompiin kisoihin, mutta nekin siirrettiin syksylle.

Jefu sopii kaikille, koska se on hyvin monipuolinen laji, jota pystyy pelaamaan todella eri tyyppiset pelaajat. Isot ja vahvat, pienet ja vikkelät, tykkäsit pallopeleistä tai et, kaikille löytyy varmasti paikka. Tapana on aina sanoa, että tämä on laji jossa asenne ratkaisee. 

 

Terkuin,

Essi

Kotka Eagles

 

JEFU SOPII KAIKILLE on blogisarja, jossa esitellään harrastajia ja muita vaikuttajia jefun parissa. Ketä haastattelisimme seuraavaksi? Vai haluatko itse kirjoittaa jutun? Lähetä viesti ja ilmianna kiinnostava harrastaja tai vaikuttaja.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *