JEFU SOPII KAIKILLE – Marie Stigzelius

 

JEFU SOPII KAIKILLE – blogisarjan haastattelussa on Marie Stigzelius. Marie toimii tällä hetkellä Butchersin edustusjoukkueen joukkueenjohtajana, mutta jefun parissa hän on viettänyt jo monia vuosia. Marie kertookin hieman mietteitä Äidin näkökulmasta ja miten heidän perheensä päätyi jefun pariin. Äitinä hän on kiertänyt mukana pelimatkoilla, nähnyt monia kaupunkeja, toiminut joukkueenjohtajana, pelitapahtumien järjestäjänä, matkanjohtajana, buffan myyjänä, lipunmyyjänä ja porttilipunmyynnin vastaavana EM- kotikisoissa  sekä nuorten U-17 sarjan sarjapäällikkönä.

Jefua koko perheen voimin

Vuonna 2010 kun heidän vanhin poikansa aloitti jenkkifutiksen 25- vuotiaana oli Marien ensimmäinen reaktio, että etköhän ole liian vanha aloittamaan uutta harrastusta. Sen jälkeen loppu onkin historiaa. Pikkuveljet seurasivat isoveljen jalanjälkiä ja ennen kuin he ehtivät huomaamaan, oli koko perhe lajissa täysillä mukana. 

Vanhin poika on pelannut divaria, sekä pari kautta Vaahteraliigaa Helsinki 69ersin riveissä, keskimmäinen poika junnujen SM-sarjaa ,sekä divaria Taftissa 69ersissa ja miesten III-divaria Bulldogsien rivissä. Nuorimmainen pelaa yhä aktiivisesti, nyt Vaahteraliigassa  Porvoon Butchersien free safetyna. Muistona on kertynyt matkan varrella monia mitaleja, sekä ikimuistoisia hetkiä kentällä ja sen ulkopuolella.

Kun 2010 vanhin poikamme 25 v, löysi uuden harrastuksen; jenkkifutiksen, en osannut arvata että laji vie koko perheemme mukanaan. 

Myös perheen isä, Ulf Stigzelius on toiminut jefun parissa monessa roolissa. Hän on toiminut mm. apuvalmentajana, videokuvaajana, varustevastaavana, kentänrakentajana, järjestysmiehenä sekä seuran nuorisopäällikkönä.  Kesäisin Stigzeliuksen perheessä ei ole siis ollut tekemisen puutetta, kun on joukkueiden kanssa kiertänyt ympäri Suomea ja järjestellyt kotiotteluita.

Miten on Marie, sopiiko jefu kaikille?

Siis sopiiko jefu kaikille. No todellakin. Ei ole väliä minkä ikäinen olet, oletko tyttö, poika, mies tai nainen. Voit olla  jääkaappipakastimen kokoinen järkäle tai pieni ja vikkeläkinttuinen sprintteri, aina löytyy sopiva pelipaikka. Junnusarjoissa, toisinaan jopa aikuisten sarjoissa, ei penkinlämmittimenä tarvitse notkua, tässä lajissa peliaikaa riittää jokaiselle joskus ihan liiankin kanssa. Jos ei ole kyytiä treeneihin, valmentaja hakee kotoa tai pelikaverin kyydillä pääsee.

Laji kehittää koordinaatiokykyä, nopeutta ja voimaa. Lisäksi oppii tiimityöskentelytaitoja, johtajuutta sekä vastuunkantoa. Saa myös uusia kavereita yli joukkuerajojen.

Lajin parissa on mahdollisuus myös kehittyä maajoukkuepelaajaksi, lähteä USA:han opiskelemaan ja pelaamaan jefua. Tai aikuisena päästä Kanadan pääsarjaan pelaamaan, ehkä myös NFL kentät kutsuvat lahjakasta pelaajaa. Mahdollisuuksia on siis monia.

Tätä lajia ei tarvitse aloittaa jo syntyessään, vanhemmallakin iällä aloittaneilla on siis mahdollisuus kehittyä huipputason pelaajaksi! Kaikki on itsestä ja motivaatiosta kiinni.

Onko laji vaarallinen? Ei sen vaarallisempaa kuin salibandy. Riittävä harjoittelu, hyvät varusteet, suojat ja kypärä ehkäisevät loukkaantumisilta.  Toisinaan vahinkoja ja tapaturmia sattuu, mutta niitä sattuu ihan kotonakin.

 

Jefu terveisin,

Marie Stigzelius, jefumutzi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *